Tummien perhosten koti

"Sinä olet kipeä, mutta sinä paranet kyllä. Mutta et voi parantua ennen kuin päästät irti, sillä niin kauan kuin sinä itse pidät kiinni menneisyydestäsi, se kyllä pitää kiinni sinusta.

Oli siinä kirjeessä sitten ihan mitä tahansa, niin muista, että elämälle ei pidä olla liian ankara
ei muiden, eikä omalle - Loppujen lopuksi se kuitenkin vain kuluu, päivä päivältä, elämä. Siksi sitä ei kannata kuluttaa katkeruuteen ja itsepetokseen.

- Sellaiset valmiiksi lannistetut ihmiset havahtuvat jonain aamuna siihen etteivät enää jaksakaan nousta sängystä. Vasta sitten he heräävät huomaamaan, että, noh siinä se nyt sitten oli - kaikki - koko elämä.

Onneksi on myös toisenlaisia ihmisiä - selviytyjiä.
Juhani, sinä olet selviytyjä, sinä kuulut niihin jotka nousevat omille siivilleen, tuuli sitten miten kovasti tahansa.
Sinä olet kipeä, mutta sinä paranet kyllä."

[Tummien perhosten koti]

ihmemaassa

Lämmitysten vieraana istuen katson ikkunalta ulos miten viimeinen auringonvalo maalaa taivaan punaiseksi ja loppuun loppussa katoaa kokonaan yönsinisessa. Viimeisessa kahdessa yössä oli eka kertaa pimeää. Yleensä pilvet vaikuuttavat kaupunginvalojen takia oranssilta, joten keskellä yöllä on jopa paljon vaaleampaa kuin viideltä iltapäivällä. Mutta nyt valot katoaavat pikkuhilja, ja tunnelma on hiljaa ja rauhallista.
Olin aikaisemmin kävelyssä Tapulialueella nauttimaan auringosta ja lumista - kävelin ja kävelin ja kävelin ja vaikka olin jo melkein kotona, kävelin vaan eteenpäin. Ei Tapuliakaan niin pieni oo, kun osaat kävellä tässä kaksi tuntia. Sen jälkeen kasvoni olivat tavallaan "jäättyneet", mutta muuten ei oli liian kylmää, vaikka oli vaan -12 astetta.
Kaunista! Tänään on siin viimeistan ensimmäinen adventti-suununtai, ja siltäkin täällä hetkellä tuntuu. Meillä on keittiössä kaunis adventtikynttilä, mutta ei keittiössä jaksa istua, kun omalla huoneessa on niin mukavaa olla. youtubesta soittaa islantilainen Ég hlakka svo til, kun nyt alkaa ihan oikeasti joulunodotusaika, ja kappale on kai maailman kaunein joulunodotus-kappale, vaikka se kertoo kesästäkin ;) Kiva kun nyt "saada" kuuntella sellaista musaa. Harmi, että taas olen poissa Fennistikan/Skandinavistikan laitoksen Lucia/Pikkujoulubiileistä. Ois kyllä hienoo jos voisin kuunella Ása & islantikurssilaiset laulamaan tätä. Tai lauleskella itse pohjolais-joululauluja.
Huh. Nyt on ulkona todella pimeää O.o Uskomatonta. 

Myös rakkaalle perheelle pitsäisi kirjoittaa... 
 

vittu ku vituttaa

Eikä itse asiassa vituttaa. Tänään oli vaan niin tyhmä ja turha päivä että olen vähän ... tylsistynyt.
Eilisen adventti-illallinen meni loistavasti, pizzaamme kehuttiin vielä tänään, ja koko ilta oli tosi mukavaa. Mul' oli eilen taas Suullinen viestintä-kurssi ja jouduimme kirjoittamaan sellaisen iroonisen itsenäisyyspäivänjuhlapuheen. Meidän oli adjektiiveista täynnä, ja koko tämä "projekti" oli tosi hauskaa. Kurssin jälkeen pitäisi mennä ostoksiin ja sit takaisin kotiin täysillä pussilla jään kautta. En pudonnut -jes. Kotoa taas takaisin postiin ja K-Markettiin, viimeiset ostokset ja sen jälkeen vähän asunnon sivoaamista. Kun Kristina tuli, aloitimme valmistelua ja Rebecca autoi tuleessaan viimeistaan valmistelemaan pizzaa. Myös Gabriela ja Anne löysivät perille, ja sitten oli vielä Meri, ja Paula, ja vähän myöhään toinen Paula. Oli kyllä kiva porukka, nauroimme paljon ja keskustelu oli ihan oikeasti kaikesta. Jälkkäri sai paljon kehuakin - vanillajäätelö, vispikerma ja vadelmat, namnam. Tästä tulee ilman muuta tämän vuodenvaihtelun jälkkäriksi, kun aion, niin kun viime vuosina, olla koko päivä keittiössä (nyt kun keittiö on olemassa) laittamaan ruokaa ja nauttimaan sen jälkeen hyvästä ruuastakin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että jostain syystä en oikeasti viitsi olla poissa tästä kaupungista vuodenvaihdon aikana. Haluan olla Tuomikirkon edessä katsomaan ilotulitusta, nauttimaan kaupungin tunnelmasta pari tuntia (jos säätilanne ei vaihtelee, niin ehkä vain pari minuttia ;)) ja sen jälkeen olla ... kahdestaan. Ehkä TREelle matkustaan siis heti vuoden alussa kahdeksi yöksi, jos mahtuis sen suhteen, että tää on meidän ainoa aikaa yhdessä 3 kuukauden jälkeen ja emme tiedä vielä, miten se sen jälkeen sujuu. Vaikka Treellekin haluaisin matkustaa taas Annen kanssa. Onhan se kuitenkin Tampere, ei voi muuta.
Mutta ehkä pääkaupungille saan vierailuakin ens vuonna.

Noh mut hei, eilisestä vielä. Tytöt lähtivat keskiyönä ja Kristinan kanssa istuimme vielä kahteen asti keittiössä katsomassa videoita youtubesta. Hauskaa ku Suomesta tuli niin paskamusiikki Euroviisuun 1970-80-luvulla XD Voi kamalaa!!! ... siirsimme aihetta siis nykymusikiin ja kuuntelimme vähän herra Mikojania ja Popedaakin kun Drive Songia piti näyttää Kristinalle. But it's in Finnish! - Onpa kyllä vielä mukava muisto, tämä.
Mitäs vielä... tytöt on tänä iltana VirginOilissa katsomaan 69Eyesin keikkaa, kun itse makaan sohvalla kuntelemassa vähän Musetta, vaikkakin ei jaksaa kuunnella paljon muuta kun The Restistance ja Black Holes&Relevations levyjä. He aikovat mennä keikan jälkeen taas Bäkkäriin, mutta ei tätä tänään oikeasti maistuu. Laiskapäivä. Olin niin väsynyt koko ajan että en ehtinyt tehdä mitään. Noniin, kirjoitin pari arkistokorttia. Kyllä mä rakastan suomen lauseoppi. ...Hyi. -.-° Huomenna siitä sitten enemmän.
Vähän ärsyttävä että olisin tänään Espoossa, jos keikkaa ei jouduttaisi peruttuksi sen baarin takia. Eli ei muuta kun kiitos kovasti -.- Ei arvistustakaan, miksi keikkaa siirettiin juuri Seinäjoelle, mut hei. Ens vuonna on vielä mahdollista keikkoihin. JA tietysti Kouvolassa ens lauantaina. Eli keikkaa odotellessa.
Juu, ja sain vielä viestin rakas isovelista :D Julius kävelee molemmilla käsillä ja yritä itse kävellä kaiken pitkin, mihin hän osaa tarttua kiinni. Onhan Juliuskulta nyt jo isopoikakin! <3 Hän varmasti kävelee itse joulun aikana. Hehe. Iso pikkukultani. <3

Ehkä menisin jo nukkumaan... tai ainakin lukemaan 27:tä.
Huomiseen!

you give me heart to carry on

Even though I did manage to overcome my earlier depression cause by some sort of "major, epic, monumental" feeling of nostalgia there's an entry from my 'normal' blog that I made exactly a year ago while going through (yet another) rough patch. Back then I didn't believe that I would be here right now, but I am, so ... I don't know. I need to revive that thought because it really kept me alive that winter.   

"...ja kenenkään ei tarvitse ymmärtää mitä kaikki sitä merkitse,

kenenkään ei tarvitse ymmärtää, miksi on niin tärkeää, niin välttämättöntä mennä takaisin.

Kenenkään ei tarvitse ymmärtää, miten yhtäkkiä itkettän kun mietän sitä kuka vei minut tänne, kenestä olen oikeasti oppinut, mitä ja kuka on yksin ja ainut syy minulle että nousen sängystä ylös joka päivä uskoen siihen että ehkä vois olla vielä joku mahdollisuus minulle, kun on jaksannut jo niin paljon, kun olen tullut jo niin kaukan. Ei kenellekään tarvitse olla järkevä kuinka paljon oon velkaa; että joku pelasti elämäni vaikken olisi joutunut kuolemaan - pelasti elämäni vain sen takia että näytti minulle oikein tien, antoi minulle uskoa ja antoi minulle varmuus että kyllä on olemassa tie, jos on tahtoa, vaikkei olisi mitään plan b:tä..."

 Rivi, joka pysytti minut hengissä, joka jonkin verran itketti minua aina kun olen kuullut sen oli "harhaan jalkani astuu mutta jää kantaa. - Kuka minut maalin kantaa... - kantaa?"
- Viime talvella olin sokeana pimeydessä mutta tarttui kiinni erään, pieneen valonsäteen joka oikeasti enemmin meni pois, eikä tuli lähemmäs. Ei siellä ollut mitään plan b:tä - vain lohduton toive, mahdoton haave, ja syvä toivomus. Ja juuri se, juuri se synkyys ja pelko ja jollain lailla mielensairaus, jos puhutaan "oikeasta massenusta", josta kukaan ei koskaan teki diagnoosia, yhdessä tän toiveen ja unelman kanssa oli loppuun lopussa se, mitä pysytti mut hengissä - "sen" takia, vai "teidän" vai edes "heidän" takia, vain minkätähden vaan - minä en tiedä. Se oli mitään muuta kuin onni, mitään kun onnellinen sattuma, että olen jo nuorena, teininä oppinnut antaa musiikille mahdollisuus kantaa minut pois "pahasta". Olen aina ollut sellaisena: olen aina rakastanut siihen ja ihastunut siihen ja tuntenut sitä, mitä kuunnelin - ja juuri sen takia oli viime talvena niin tärkeä, että olin tiennyt että "tämä on se yksi pysyvä asia, joka ei koska pettää mut" - kun niin moni olivat pettäneet minut, kun olin itse pettänyt niin moneet.
Se kuitenkin onnistui vietämään minulle tänne, ja vaikka kielitaitotesti meni pieleen, vaikka koko se vuoden 2009 kesä, syksy ja talvi oli niin masentunut - minä istun nyt Puistolassa sängyssä ja kirjoittelen tummasta menneisyydestä. Ei plan b:tä vieläkään löydetty, mutta olen kuitenkin jonkin verran maalissa - ja kyllä astuin harhaankin aika paljon, mutta jää kuitenkin kantoi jostainkin syystä. Kuka minut maalin kantoi? - Niitä on pari. Siskoni kantoi, rakkaani kantoi, musiikki kantoi, opettaja kantoi --- itse kannoin.
Minä en tiedä, mitä tapahtui, mitä on tänään erilaista viime vuotta verratuna. En tiedä, muutuinko itse vai muutuiko näkökulma elämään kohta, vai edes näkökulma Suomeen kohta (vaikka totta toi todellakaan muutui) - mutta muutuihan ainakin jotakin. Ei elämä ole parempi Suomessa. Itse asiassa se on joskus hieman vaikeampi. 
Ei ongelmiani "maagisesti" ratkaistui 
- mutta kuitenkin kaikki on jollain lailla erilaista.
Tänään minä voin sanoa että elämä on kyllä vitun narttu, mutta on sehan kuitenkin kaunis! Ei elämästä koskaan tule paras ystaväni, mutta kyllä mä nautin tästä, ja aion elää joku hetki täysillä. Tiedän, että haaveista ei saa rahat, ja että tilanne ei koskaan parenee. Tiedän että minulla en ole mitään suurta mahdollisuutta - ei tässä, ei Kölnissäkään - mutta kuitenkin aion yritä, ja pyrkiä onnistumaan, koska vailla toivoa ja vailla ainakin piennempää kipinää hulluutta kukaan ei tässä elämässä selviä.
Minä löydän tieni. En tiedä milloin vai mistä vai mihin suuntaan ... mutta kyllä mä joudun löytämään tieni. - vaikka silloin, jos en itse usko siihen. ...